Historia

Karttulan Vesiosuuskunta on perustettu vuonna 1994, nimi oli vuoden 2000 osuuskuntakokoukseen saakka Etelä-Karttulan vesiosuuskunta. Osuuskuntakokous teki päätöksen toiminta-alueen laajentamisesta koko entisen Karttulan kunnan alueelle, samalla päätettiin nimenmuutoksesta Karttulan Vesiosuuskunnaksi. Vuoteen 2010 saakka Karttulan vesiosuuskunta rakensi ja ylläpiti vain vesijohtoverkostoa. 2010 alkaen toiminta laajentui myös viemäriverkoston rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Vuonna 2010-2012 toteutettu Kuivaniemen vesi- ja viemäriverkosto ulottuu Tervon kunnan alueelle Ruokolahteen. Vuonna 2012 alkanut Airakselan viemäriverkoston rakentaminen ja vesijohtoverkoston täydennysrakentaminen on yhteydessä Lempyyn vesihuolto-osuuskunnan verkoston kautta Suonenjoen kaupungin verkostoon. Verkostot valmistuivat vuoden 2014 aikana

Vuosien 2013-2015 aikana rakennettiin viemäriverkosto Karttulan jäteveden puhdistamolta Kuttaniemi-Soinlahti alueelle

Vuonna 2015 aloitettiin myös Hirvijärven alueen viemäriverkoston rakentaminen.
Vuoden 2015 lopussa osakkaita on 655 kpl, liittymä noin 690 kiinteistölle.
Vuoden 2015 lopussa vesijohtoverkostoa oli 262 km ja viemäriverkostoa 123 km